Pitämissämme neuvottelusimulaatioissa on huomattu, kuinka erilaisia sopimuksia tulee yhtä paljon, kuin on neuvotteluparejakin. Ei ole olemassa yhtä oikeaa lopputulosta, sillä sisällöt vaihtelevat. Arvoa jää turhaan pöydälle, toisissa jompikumpi osapuolista hyötyy enemmän ja ihannetuloksessa molemmat saavat parhaan mahdollisen sopimuksen.
Meille itsellemmekin on virkistävää huomata, kuinka aina löytyy uusia kulmia syntyviin ratkaisuihin. Valmennuksen parasta antia osallistujille ovat perusteorian lisäksi purussa käydyt keskustelut ja kokemusten vaihto, sekä vinkit ja konkreettiset ohjeet omien neuvotteluiden valmistautumiseen ja läpiviemiseen.
Simulaatioiden tarkoituksena on oppia määrittelemään omat intressit, hyödyntämään omaa Batnaa, tekemään neuvottelusuunnitelma etukäteen, sekä oppia kartoittamaan vastapuolen itsressit ja Batna. Näiden avulla rakennetaan molempia osapuolia mahdollisimman hyvin hyödyttävä sopimus – ns. win-win ratkaisu.
Pienin valmennuskokonaisuutemme on puolen päivän mittainen matka kohti neuvottelijan uraa. Se sopii niin untuvikoksi itsensä kokevalle, kuin muistin virkistykseksi kokeneelle konkarillekin. Sisältönä on tiivis paketti neuvottelun teoriaa, sekä simuloitu neuvotteluharjoitus. Meillä simulaatiot ovat PONnin tuottamia, testattuja ja hyväksi havaittuja. Saman simulaation sisältä löytyy useita teemoja ja näkökulmia, joista neuvotella monipuolisesti.
Ja muistattehan, neuvotteluvalmennus ei ole vain myyjien etuoikeus. Hyvät kommunikaatio- ja neuvottelutaidot kuuluvat ihan kaikille; niin asiakaspalvelusta vastaaville, hankinnalle kuin asiantuntijoillekin. Perimmältäänhän neuvottelu on kommunikaatiota ja tiedonkeruuta yhteisymmärryksen saavuttamiseksi.
Jos kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä!
Simulaatio sopii loistavasti ohjelmaksi esim. koulutukseen, kehityspäivään, pikkujoulun alle jne…. Investointi, joka maksaa itsensä nopeasti takaisin.